10. February 2009
Kirjoittaja: Jouni J. Huuskonen
Companies: Kajaani Oy, Metsäliitto, Paperituote, Raf. Haarla, Rauma-Repola, Suomen Talkki, Yhtyneet Paperitehtaat
People: Aarno Klemola, Antti Arjas, Esko Kukkamäki, Heikki Hassi, Heikki Pakarinen, Ismo Lepola, Jouni Huuskonen, Juha Niemelä, Juhani Simola, Jyrki Ovaska, Markku Tuderman, Mauri Happonen, Niilo Hakkarainen, Olli Parola, Pekkka Hurskainen, Seppo Särelä, Teuvo Pekuri, Timo Koskinen
Yhtyneet Paperitehtaat, Valkeakosken tutkimuskeskus
TKS- organisaatio perustetaan tukemaan tehtaitten tuottavuuden nostoa 70- luvulla
Yhtyneiden tehtaille perustettiin tutkimus-, kehitys- ja suunnitteluyksiköt ja sen keskushallinnon tekniseen ryhmään tutkimusosasto vuonna 1971. Yhtiöön kuului tuolloin Jämsänkosken, Kaipolan, Tervasaaren ja Simpeleen paperitehtaat, suuri paperinjalostusyksikkö Paperituote, Jylhävaaran konepaja, kemian tehdas Valke ja Yhtyneitten puoliksi omistama Suomen Talkki. Raf Haarla fuusioitiin Yhtyneisiin vuonna 1976. Siitä muodostettiin Tampereen ja Kotkan tulosyksiköt. Niilo Hakkarainen oli tullut toimitusjohtajaksi vuonna 1971. Organisaatio uudistettiin ja tehtaista tuli varsin itsenäisiä tulosyksikköjä. Antti Arjas oli perustamassa lyhenteen tks saanutta toimintoa.
Tulosyksikköjen tks- osastot vastasivat oman tulosyksikkönsä tutkimuksesta, kehityksestä, teknisten uudistustöiden ja investointien suunnittelusta. Monissa yksiköissä tks- osaston tehtäväkenttään kuului myös ympäristönsuojelu.
Keskushallinnon tutkimusosastolla oli koordinointi- ja tutkimus- ja palvelutehtävä. Se oli aluksi noin kymmenen hengen vahvuinen. Osastolle palkattiin paperitekniikan, graafisen tekniikan, puukemian, orgaanisen ja epäorgaanisen kemian ja fysiikan asiantuntijoita. Valken laboratoriosta erotettiin osa tutkimuslaboratorioksi. Tutkimuslaboratoriossa oli massa- ja paperilaboratorio, analyyttisen kemian laboratorio ja kirjasto. Ne työllistivät laboratorioteknikon ja puolikymmentä laboranttia. Tks- päällikkö Aarno Klemola kokosi yhtiön johtoa varten koko yhtiön tks- budjetit ja -raportit. Hän organisoi myös tks- päälliköiden kokoukset teknisen tiedon siirtämiseksi yhtiössä.
Tutkimusosasto teki tehtaiden ja metsäosaston kanssa ja keskushallinnolle projekteja ja selvitystöitä ja järjesti tks- päälliköiden kokouksia käsittelemään ja koordinoimaan yhteisiä asioita. Keskushallintoon niin ikään sijoitetun Osmo Ahon johtaman kemian ja sivutuoteteollisuuden kehitysosaston kanssa tehtiin läheistä yhteistyötä. Laboratoriopalveluja annettiin tehtaille. Tutkimusosasto laskutti tulosyksiköitä palveluistaan. Tekniseen ryhmään perustettiin myöhemmin myös ympäristönsuojelun ja rakennusprojektien asiantuntijatehtävät.
Keskeisimpiä keskushallinnon tutkimusosaston 70- luvun tutkimus- ja kehitystyön kohteista olivat Tervasaaren sulfiittisellutehtaan laatu-, ympäristö- ja kannattavuusongelmien selvittäminen, Jylhävaaran ja Kaipolan hierreprosessin ja hierrejauhinten kehittämistyön tukeminen sekä Jämsänkosken sulfiittiselluun pohjautuvan hienopaperitehtaan kehittämisen tukeminen ja uuden tuotantosuunnan selvitystyö. Erityisen ison työpanoksen osasto satsasi sulfiittitehtaiden sivutuotteiden, etenkin vanilliinin ja ksantaanikumin prosessiselvityksiin sekä ”SAP”- sellutehdasinvestointiin johtaneeseen keittoprosessin ja kemikaalikiertojen tutkimustyöhön.
Yhtiö panosti 1970- luvulla tutkimus- ja kehitystyöhön 0,7–0,8 prosenttia liikevaihdostaan. Keskushallinnon tutkimusosaston laskutus oli siitä kuudenneksen luokkaa.
TKS- osasto tukee Yhtyneitten painopaperituotannon voimakasta kasvua 80- luvulla
Niilo Hakkarainen on luonnehtinut vuotta 1979 käännepisteeksi Yhtyneillä. Silloin saatiin päätös ison sc- syväpainopaperikoneen rakentamisesta Jämsänkoskelle. Rohkea konsepti perustui Kaipolassa kuumahierteen ja talkin kanssa tehtyyn pioneerityöhön.
Jämsänkosken PK5 käynnistyi syyskuussa 1981. Tuotanto käynnistyi hyvin. Asiakkaat arvostivat paperin erinomaista ajettavuutta painokoneella. Lujasta hierteestä ei Valmetin hybridiformerilla kuitenkaan saatu aivan huippulaatuista paperia. Se oli puoliltaan varsin samanlaista kuten haluttiin, mutta painojälki oli huonompaa kuin tasoviirapaperin parempi puoli. Vaikka paperi kävi kaupaksi, haluttiin painatuslaatua parantaa. Keskushallinnon tks- osasto sai tästä tehtävän.
Suomen Talkin entinen tks- päällikkö Jouni Huuskonen siirtyi vuoden 1982 syyskuun Valkeakoskelle keskushallinnon tks- päälliköksi. Esimiehenä oli teknisen ryhmän johtaja Mauri Happonen. Tehtävänä oli Jämsänkosken laatuongelmien selvittäminen ja yhtiön muidenkin hierrepohjaisten painopaperien tutkimus- ja kehitysohjelman laatiminen ja ohjelman toteutuksen organisointi. Aarno Klemolalle jäivät teknisessä ryhmässä kemiaan liittyvät tks- tehtävät.
Vuoden 1983 alkupuolella valmistuneeseen ohjelmasalkkuun koottiin Jämsänkosken sc- paperin lisäksi ohjelma Kaipolan sanomalehti- ja luettelopapereille ja myös yhtiölle uusien pintakäsiteltyjen lajien konseptin selvittämiselle. Ohjelma sai nimen ”PAKE” (painopaperien kehitys). Sille nimettiin valvontaryhmä, jonka puheenjohtajana oli 1983 Yhtyneiden johtajistoon tullut Ismo Lepola ja jäseninä Mauri Happonen ja Jämsänkosken ja Kaipolan yksikönjohtajat. Suunnitelmia valmistelivat keskushallinnon ja tulosyksikköjen tks. Ohjelman suunnittelu ja raportointi tapahtui kolmannesvuosirytmillä. Keskushallinnon tutkimusosasto laskutti myös näistä töistään tulosyksiköitä, mutta aluksi keskushallinto maksoi ”PAKE”- laskusta puolet. 90- luvun alusta koko laskutus jaettiin tehtaiden kesken.
Salkkujen sisältö täsmentyi sitä mukaa, kun uusia painopapereita koskevia suunnittelu- tai investointipäätöksiä yhtiössä tehtiin. Niitä tehtiinkin ripeästi. Shottonissa käynnistyi vuonna 1985 hiertämö ja sanomalehtipaperitehdas ja Stracelissa vuonna 1988. Kaipolassa starttasi hiertämö ja lwc- paperikonelinja syksyllä 1987 (PK6). Päällystystä harjoiteltiin sitä ennen investoimalla Jämsänkosken PK4:lle päällystysasemat. Kaipolan PK2 pysäytettiin ja tilalle rakennettiin siistaamo ja sen viereen sanomalehtipaperikonelinja (PK7), jotka starttasivat syksyllä 1989. Shottoniin rakennettiin siistaamo ja toinen paperikone, jotka starttasivat muutamaa kuukautta aikaisemmin kuin Kaipolan siistaamo ja PK7.
Periaatepäätös uuden sukupolven sc- paperikonelinjasta Jämsänkoskelle tehtiin myös jo 80- luvun lopulla mutta rakentaminen siirtyi 90- luvulle KOP:n järjestellessä paperiteollisuuttaan. Joutseno Pulp ja Lohja päätyivät Hakkaraisen harmiksi Yhtyneille ja Kajaani Oy sulautettiin siihen vuoden 1989 aikana. Vuonna 1991 Yhtyneet sai Metsä-Serlan valtausyrityksen mainingeissa myös Rauma-Repolan puunjalostusteollisuuden. Niilo Hakkarainen jätti ”oravanpyörän” ja Olli Parolasta tuli toimitusjohtaja. Jämsänkosken PK6 hiertämöineen rakennettiin ja starttasi syksyllä 1992.
Keskushallinnon tks- osasto oli merkittäväsi mukana näiden investointien tuote- ja prosessikehitystyössä. Tosin Shottonissa ja Stracelissa tutkimus- ja kehitystyötä ei juuri tarvittu, koska niiden hiertämö- ja paperikonekonseptit tunnettiin jo yhtiössä hyvin. Sitka- kuusen ja Stracelin alueen sahahakkeiden erityispiirteet opeteltiin kuitenkin tuntemaan.
Projektit onnistuivat poikkeuksetta hyvin. Investointiprojektien johto, projektipäälliköt ja muut projekteissa olleet osasivat asiansa. Oma ansionsa on myös Jussi Simolan johdolla tehdyillä sudenkuoppa- analyyseillä. Niissä esiin nostettuihin potentiaalisiin ongelmiin varauduttiin systemaattisin tutkimuksin ja teknisin selvityksin. Keskushallinnon tks- osastolla oli niissä merkittävä rooli. Osaaminen karttui projekti projektilta. Esiselvityksissä ja back up- lajien kehittämistehtävissä levennettiin osaamista. Tehtiin paljon sellaistakin, joka ei edennyt tehtailla toteutettavaksi.
Keskushallinnon tks- osaston vahvuus oli viidentoista paikkeilla aina vuoteen 1985 saakka mutta kasvoi sen jälkeen vuoteen 1992 mennessä kaksinkertaiseksi. Vanhat toimitilat olivat hajallaan ja kävivät riittämättömiksi. Teuvo Pekuri sai vuonna 1986 luvan rakentaa lisää toimitiloja tutkimusosastolle Varsanhännässä vapautuneisiin tehdastiloihin.
Yhtyneet panosti 1980- luvulla t & k- toimintaan 0,7–0,8 prosenttia liikevaihdostaan. Keskushallinnon osuus siitä oli noin neljännes. Erikoispaperi- ja jalostusyksiköt eivät nähneet t & k- toimintansa keskittämisestä syntyvän lisäarvoa. Analyysi- ja laboratoriopalvelut kelpasivat. Tks- osastolle kertynyttä päällystys-, painatus-, kierrätys- ja kuitu- ja paperikemian tietämystä olisi enemmänkin voitu hyväksikäyttää näissä muissa liiketoiminnoissa. Jylhävaara, etenkin sen hierrejauhinten terätehdas oli 70- luvulta lähtien ollut tutkimuslaboratorion merkittävä asiakas. Teuvo Pekuri oli tukenut myös useita jalostuskonetehtaan toimitusprojekteja. Palvelut lopetettiin, kun hiertämöliiketoiminta myytiin Sunds Defibratorille ja jalostuskoneet Wärtsilälle vuonna 1987.
T&K- osastosta tulee yhä leimallisemmin UPM- painopaperien tutkimuskeskus 90- luvulla
Kajaanin ja Rauman liittyessä Yhtyneisiin ja Jämsänkosken PK6:n rakentamisen seurauksena yhtiön puupitoisia painopapereita valmistavien paperikonelinjojen lukumäärä nousi vuoteen 1993 mentäessä yhdeksästä viiteentoista. Raumalle suunniteltiin vielä yhtä lwc- paperikonelinjaa lisää. Sanoma- ja aikakauslehtipaperitehtaista muodostui omat strategiset liiketoiminta-alueet, jotka yhdistettiin UPM Print- toimialaksi.
Vuoden 1992 kesällä Yhtyneitten kehitysjohtajaksi nimitetyn Jouni Huuskosen vetämästä keskushallinnon t & k- osastosta tuli yhä selkeämmin UPM Printin strategiaa tukeva tutkimuskeskus ja se siirrettiinkin tutkimuslaboratorioineen vuonna 1995 UPM Printin kehitysjohtajan alaiseksi (Juhani Simola ja hänen jäätyään eläkkeelle Jyrki Ovaska).
”PAKE”- ohjelmasalkku karsittiin ja muokattiin sisältämään vain strategiset tuotekehitysprojektit ja lähinnä tuotanto- ja energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävät teknologian tutkimus- ja kehitysprojektit. Vuosikymmenen vaihteessa voimakkaasti esiin nousseet ympäristökysymykset oli jo aiemmin huomioitu ohjelmissa. Keskeisiä teemoja olivat kierrätys ja kierrätettävyys, Greenpeacen nostama dioksiinikohu ja paperin valmistuksen (etenkin mekaanisen massan) energiaintensiivisyys. UPM Printin johto valvoi ja ohjasi aktiivisesti t & k- salkkua ja projekteja UPM- Kymmenen syntymään saakka.
Sanomalehtipapereissa t & k- työllä pyrittiin löytämään erikoistuotekonsepteja. Aikakauslehtipapereissa pyrittiin löytämään yhtiön tuotevalikoimaan lisää päällystettyjä lajeja ja kehittämään laadultaan lwc:tä lähempänä olevia sc- syväpaino- ja - offsetlajeja. Tuoteryhmille yhteisessä teknologiasalkussa oli paperikoneen vesikiertoja ja niiden sulkemista ja hierteen energian kulutuksen alentamiseen tähtääviä projekteja. Biotekniikan kehitystä seurattiin. Salkussa oli myös paperin ja painovärin vuorovaikutuksiin ja paperin painokoneajettavuuteen liittyviä tutkimuksia. Yhtiön painopaperien laadun asemointeja tehtiin säännöllisesti.
Valkeakosken tutkimuskeskuksen henkilöstö kasvoi 1996 toukokuuhun mennessä neljäänkymmeneenviiteen. Koko kasvu ohjautui ”PAKE”- ohjelmien t & k- työhön. Palveluja myytiin muillekin toimialoille edelleenkin mutta ei kovin suuressa laajuudessa. Toimitilat kävivät ahtaiksi. Niiden laajentamisesta tehtiin ehdotus, jonka UPM Printin hallitus hyväksyi kesällä 1995. Tilaa luotiin henkilöstövahvuuden kasvulle noin kuuteenkymmeneen. Laajennusinvestointi toteutettiin UPM- Kymmenen aikana vuonna 1997.
Valkeakosken tutkimuskeskus yhtenä UPM:n kuudesta tutkimuskeskuksesta vuodesta 1996-
UPM-Kymmene aloitti virallisesti 1.5.1996, mutta organisaatiot ja uudet käytännöt toimivat jo vuoden 1996 alusta lähtien. Yhtiön kotipaikka ja pääkonttori oli Helsingissä. Juha Niemelästä tuli toimitusjohtaja. Yhtyneet miehitti myös news- ja magazine- toimialojen ja myös näiden toimialojen tuoteryhmien johtajien vakanssit.
Yhtiössä oli vuonna 1997 kuusi tutkimuskeskusta (Kaukas, Kuusankoski, Valkeakoski, Pietarsaaren Pulp Center, Grand Couronnen DIP Center, Blandinin Technical Center). Niissä oli noin 200 tutkimus- ja kehitystyön ammattilaista, joista noin 150 oli sanoma- ja aikakauslehtipaperien tutkimus- ja kehitystyössä. Tutkimuskeskukset sijoitettiin Heikki Hassin johtamaan paperitoimialan RDTI- funktioon (research, development, technology, investments). Jouni Huuskonen sai hoitaakseen funktion research- tontin mutta jatkoi myös Valkeakosken tutkimuskeskuksen päällikkönä. Heikki Hassin jälkeen funktiota ehtivät ennen Haindl- fuusiota (1.1.2002) johtamaan Markku Tuderman ja Jyrki Ovaska. Researchin vastuualueeseen kuului myös paperitoimialan yhteisen tutkimus- ja kehitysohjelman johtaminen.
Ohjelma sai nimen ”Joint R&D”. Sen ensimmäinen versio oli Yhtyneitten sanoma- ja aikakauslehtilehtitoimialojen ”PAKE”- projektisalkku. Sitä alettiin tehtaiden ja tulosryhmien kanssa muokata. Tehtaita oli nyt runsaasti. Sanoma- ja aikakauslehtipaperia valmistavien konelinjojen määrä nousi yhtiössä kolmeenkymmeneen, kun yhtiö osti USA:sta Blandinin vuonna 1997 ja Kanadasta Miramichin coated mechanical- tehtaan vuonna 2000. Vuodesta 1992 konelinjojen määrä yli kolminkertaistui. Yhteinen projektisalkku muokkautui varsin hitaasti uusien ”PAKE- asiakkaiden” tarpeisiin, kun siihen suhtauduttiin varsin nihkeästi laskutuskäytännön vuoksi ja kulttuurisyistäkin. Yhtiön hieno- ja erikoispapereilla ei ollut yhteistä r & d- salkkua. Myöhemmin sellaiset tehtiin mutta ne jäivät varsin ohuiksi.
Valkeakosken tutkimuskeskuksella säilyi keskeinen rooli ”Joint R&D”- ohjelman toteuttajana. Kaukaan tutkimuskeskuksen päällystys- ja painatusosaajista saatiin hyvä lisä resursseihin ja myös DIP Centeristä. Valkeakosken tutkimuskeskuksen vahvaa osaamista tarvittiin (mekaaniset massat, kierrätys, vesikierrot ja sanomalehtipainatus). Henkilövahvuus nousi maksimissaan runsaaseen viiteenkymmeneen. Yli neljäkymmentä heistä teki työtänsä yhteisiin tutkimus- ja kehitysprojekteihin.
Valkeakosken tutkimuskeskus oli vuosina 1996–2003 mukana monissa merkittävissä UPM- Kymmenen tutkimus- ja kehityshankkeissa. Tärkeimpiä niistä olivat ”Rauma 400” ja "Stracel 2000” investointiprojektit, Grand Couronnen siirtyminen pelkän siistausmassan käyttöön sanomalehtipaperissaan ja Blandinin tuotantosuunnan muutoksiin liittyvät konseptiselvitykset (dcm ja sc). Mahdollisuudet alentaa energian kulutusta hierrejauhatuksessa tutkittiin läpikotaisin. Suurta läpimurtoa ei löytynyt. Säästöt eivät olleet riittäviä kannattaville investoinneille. Vesikiertoja tutkineissa projekteissa opittiin ymmärtämään prosessivesien häiriöaineiden hallintakeinot ja poistomahdollisuudet perin pohjin.
Valkeakosken tutkimuskeskus käy tarpeettomaksi painopaperiteollisuuden murroksessa
Haindl- fuusio toi vuoden 2002 alusta UPM- Kymmenen sanoma- ja aikakauslehtipaperikoneiden valikoimaan kahdeksan uutta tehokasta konetta ja useita siistausmassapitoisia paperilajeja valikoimaan. Näiltä tehtailta saatiin yhtiön muiden konelinjojen käyttöön runsaasti siistausta ja siistausmassan käyttöä sekä paperikoneiden tuotantotehokkuuden parantamista koskevaa teknistä tietoa.
Augsburgin tutkimuskeskus liitettiin UPM:n Kymmenen r & d- funktioon, jonka johtajaksi (Vice President R&D) oli nimitetty Jouni Huuskonen. Jouni raportoi Matti Lievoselle, joka oli UPM-Kymmenen paperiteollisuuden liiketoimintojen ja teknologian kehitysjohtaja (Executive Vice President Business & Technology Optimization). Valkeakosken tutkimuskeskuksen paikallispäälliköksi nimitettiin Esko Kukkamäki. Hänelle raportoivat myös Kaukaan, Kuusankosken ja Pulp Centerin paikallispäälliköt.
UPM- Kymmenen sisällä oli nyt useita mahdollisuuksia saada teknistä tietoa sellaisilta massa- ja paperitekniikan alueilta, joissa Valkeakosken tutkimuskeskus oli toiminut teknisen tiedon hankkijana ja siirtäjänä. Tämä vähensi tutkimuskeskuksen osaamisen ja t & k- työn ”kysyntää” yhtiössä. Sitä vähensivät vähitellen myös markkinoiden ja yhtiön ympäristön muutokset. Sanomalehtien ja yleisaikakauslehtien markkinat olivat kyllästyneet. Näiden paperien valmistuksen kehittämisessä ei ollut kuin yksi tie, kustannussäästöt. Vielä tuolloin oli painopapereille kasvaviakin markkinoita. Ne olivat pääosin Kauko- Idässä ja niille tarvittiin lähinnä vaaleita kerran tai kaksi kertaa päällystettyjä paperilajeja. Näiden t & k- työhön oli muualla yhtiössä parempaa osaamista kuin Valkeakoskella. Sc- syväpainopaperille uskottiin vielä löytyvän tilaa luettelomarkkinoilla. Niiden tarvitsemien vaaleampien ja lwc:tä painettavuudeltaan lähentyvien lajien tuotantoon yritettiin kehittää tuotantoteholtaan ylivoimaista konseptia (paperikoneen nopeus 2000 m/min).
Vuonna 2003 Valkeakosken tutkimuskeskuksella oli kaikesta huolimatta vielä projekteja, mutta niiden tuloksille ei välttämättä enää löytynyt käyttöä. Yhtiön talous kääntyi alamäkeen paperikoneiden käyntiasteiden aletessa ja paperin reaalihintojen ja dollarin kurssin jatkaessa laskuaan. Paperin kysyntä jatkoi kasvuaan vain Kiinassa. Muuttuvat markkinat ja kustannuspaineet aiheuttivat ulkoisen tehostamistarpeen nopeuttaa t & k- toimintaa ja suunnata sitä muuttuvien tarpeiden mukaiseksi.
Haindl- fuusion jälkeen rakennettu Jouni Huuskosen johtama r & d- organisaatio oli varsin raskas ja byrokraattinen monine tutkimuskeskuksineen ja eri paikkakunnille hajautettuine tiimeineen. Monenlaisia kokouksia tarvittiin toiminnan pyörittämiseksi. Tuotekohtaisia salkkuja hallinnoivia portfoliopäälliköitä oli neljällä paikkakunnalla ja osaamistiimien päälliköitä kolmella. Tutkimuskeskuksia laboratorioineen oli Suomessa neljä ja ulkomailla kaksi. Muuttuvat markkinat ja kustannuspaineet aiheuttivat tarpeen tehostaa ja nopeuttaa t & k- toimintaa ja suunnata sitä muuttuvien tarpeiden mukaiseksi.
Toimintojen tehostamistarpeet ja tutkimus- ja kehitystarpeiden muuttuminen johtivat Suomen neljän tutkimuskeskuksen yhdistämiseen yhdeksi UPM:n tutkimuskeskukseksi Lappeenrantaan. Jouni Huuskonen jäi eläkkeelle vuoden 2004 kesäkuun alusta. Pekka Hurskainen oli ottanut r & d- ohjat käsiinsä jo vuoden alusta. Valkeakosken tutkimuskeskuksen toimintojen siirto Lappeenrantaan vietiin loppuun vuoden 2005 puoliväliin mennessä. Suurin osa muutosta toteutettiin jo vuoden 2004 aikana. Valkeakosken kokeneista osaajista Heikki Pakarinen, Teuvo Pekuri ja Seppo Särelä jäivät eläkkeelle, Esko Kukkamäki siirtyi Jämsänkoskelle ja vain osa jäljellejääneistä asiantuntijoista siirtyi Lappeenrantaan. Timo Koskisesta tuli UPM:n tutkimuskeskukseen ulkoisista tutkimusyhteyksistä vastaava johtaja.
Lopuksi
Valkeakosken tutkimuskeskus teki vuodesta 1982 lähtien päätyönsä Yhtyneiden ja UPM:n puupitoisten painopaperien isoihin kehitysprojekteihin. Pyörein luvuin kahdenkymmenen vuoden ajan keskitettyjen resurssien koko ajan kumuloituvan osaamisen käyttö konseptien kehittämisessä näihin projekteihin osoittautui hyödylliseksi. Näin oli varsinkin silloin, kun niihin haettiin uusia kilpailijoista poikkeavia elementtejä kuten Yhtyneillä tehtiin Jämsänkosken PK6- projektiin saakka.
Jouni Huuskonen tiivisti marraskuussa 2003 tutkimuskeskuksen henkilökunnalle keskuksen saavutuksia seuraavasti:
”Tutkimuskeskus on tehnyt aivan uraauurtavaa työtä kustannuksia säästävän hierremassan ja -prosessin kehittämiseksi sanomalehtipaperin ohella huippulaatuisiin päällystämättömiin ja päällystettyihin aikakauslehtipapereihin. Hierteen vielä käyttämättömiä mahdollisuuksia tunnetaan.
Suomessa aukaistiin uusia latuja, joka mahdollisti siistausmassan runsaan käytön sanomalehtipaperissa ja merkittävän käytön myös aikakauslehtipaperissa.
Täyteaineet ja niiden käyttö tunnetaan laajalti. Edellytykset siirtyä neutraaliin paperin valmistukseen ja runsaaseen karbonaatin käyttöön jopa vaikeilla hierremassoilla on pitkälti luotu tutkimuskeskuksen voimin.
Kuitujen ja massaseosten soveltuvuuden ja käyttökelpoisuuden arvointiin on kehitetty ainutlaatuiset ja luotettavat laboratoriomittaiset menetelmät. Muutaman kilpailijan etumatka nopeakäyntisten puupitoisten ja siistausmassa käyttävien paperikonelinjojen kiertovesien hallinnassa ja veden käytön vähentämisen osaamisessa on vähintään otettu kiinni. Tarvittava tahmo-, pihka- ja vesianalytiikka on luotu.
Paperirainan muodostaminen, märkäpuristaminen ja viimeistely maailmanennätysnopeuksissa ja niiden riippuvuudet massaseoksista hallitaan ilmiöinä paremmin kuin missään muualla. Tuskin kukaan maailmassa osaa paremmin tulkita koekoneilla saatavia tuloksia ja erottaa olennaisen epäolennaisesta.
Edellytykset valmistaa suurissa nopeuksissa keveitä aikakauslehtipapereita ilman sellua on pitkälti luotu Valkeakosken voimin. Tällaiselle paperille on annettu patenttikin.
Ensimmäisenä Euroopassa opittiin ymmärtämään online- päällystyksen mahdollistavien lyhytviipymä- ja filmipäällystimien toimintaikkunat ja niille sopivat pohjapaperirakenteet ja pastat. Vielä hyödyntämätön ”märkää märälle”- päällystyskonsepti kehitettiin silloisen Valmetin kanssa. Myös pintakäsittelyjen alueella laboratorio- ja koekoneosaaminen on huippuluokkaa.
Kaipola otti Valkeakosken tutkimuksen työn tukemana ensimmäisten joukossa Euroopassa käyttöön amerikkalaisen päällystyskaoliinin.
Paperin rakenteen ja pinnan analysointivalmiudet ovat maailman huippuluokkaa ja vuorovaikutukset perinteisen painatuksen painovärien ja veden kanssa tunnetaan jo varsin hyvin vaikka kehittäminen on vielä kesken. Monet ovat ne tapaukset, joissa näihin turvaten on saatu selville ”hyvän” rakenteen tunnusmerkit tai ratkaistu laatuongelmat, koskivatpa ne sitten syväpaino-, offset- tai fleksopainatusta tai papereita ja painojäljen laatua tai rainan käyttäytymistä painokoneella. Erityisesti niitä on hyödynnetty suurissa paperikoneprojekteissa, kun kyettiin ”näkemään” millaista on laadultaan hyvä paperi ja mitä konkreettisesti on vialla huonossa.”
Yhtyneitten muut liiketoiminnat olivat sellaisia, että niiden kehittäminen tapahtui parhaiten koneiden äärellä ja kiinteässä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Keskushallinnon tutkimuksen rooliksi jäi laboratoriopalvelujen kehittäminen ja tuottaminen ja painopaperien puitteissa kehitetyllä tutkimusosaamisella tukeminen.
Paperiteollisuuden toimintaympäristö alkoi jo 90- luvun puolivälissä muuttua tyystin erilaiseksi. ”Joint R&D”- projektit eivät enää olleet niin tärkeitä liiketoimintojen kehittämisen elementtejä kuin ennen. Yritysostot korvasivat orgaanisen kasvun yhtiössä. Toimialojen johto ei enää välittömästi ohjannut strategista t & k- työtä. Tutkimus- ja kehitystyön tuloksia ja projekteissa kertynyttä osaamista ei tehtailla osattu tai haluttu käyttää hyväksi. Uusiutumisprojekteissaan ne halusivat tulla toimeen omillaan mahdollisimman paljon. Tutkimuskeskuksen asiantuntijoita käytettiin enemmän ja enemmän tehtaiden ehdoilla ja vain rajoitettuihin tehtäviin. Kenties vielä suurempi luonnollinen syy yhteisten tutkimus- ja kehitysprojektien vähenevään arvostukseen ja käyttöön oli mahdollisuus turvautua kasvaneen yhtiön muilla tehtailla olevaan osaamiseen ja jo koeteltuihin ratkaisuihin. Tämä suunta näkyi vielä selvästi, kun Haindl- fuusion kautta yhtiöön tuli kosolti hyväksi havaittua teknistä osaamista. Tämän tiedon siirtämisen merkitys kasvoi, kun painopiste siirtyi kasvavassa määrin tuotekehityksestä kustannusten jahtaamiseen.