20. March 2012
Kirjoittaja: Pentti Sierilä
Lähteet: kirjoittaja sekä historiikit Enson tähtikronikka 1872–1997 ja Enso-Gutzeit Oy 1924-1992, Jorma Ahvenainen
Companies: Enso-Gutzeit, Valmet,
People: Pentti Halle
Enso- Gutzeit / Stora Enso, Imatra
Tutkimusta olleet kehittämässä mm. Ilkka Kartovaara ja Matti Sten.
Enso-Gutzeit Oy oli pitkään aina 1980-luvun lopulle hyvin diversifioitunut yhtiö, joka toimi paitsi laajasti metsäteollisuuden eri tuotesektoreilla, sellu-, paperi-, kartonki-, pakkaus-, saha-, levy- ja puurakenneteollisuudessa, myös konepaja- ja kemian teollisuudessa sekä merenkulun harjoittajana. Yhtiö oli 1970-luvulle saakka Suomen suurin teollinen yritys.
Vuonna 1962 Enso-Gutzeit Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin DI Pentti Halle, Vuoksenniskalla sijaitsevan Kaukopään tehtaiden paikallisjohtaja ja pitkän linjan ensolainen. Hänen kaudellaan yhtiön strategiassa korostui ennen kaikkea yhtiön tuotteiden jalostusasteen nosto. Tätä pyrkimystä vauhditti suomalaisen puun jatkuva kallistuminen. Täten massatuotteille, kuten valkaisemattomalle sellulle, säkkipaperille, kraftlinerille ja aaltopahville pyrittiin etsimään maailmalta paikkoja, missä niitä voitaisiin valmistaa Suomea huokeammasta raaka-aineesta. Tarkoituksena oli myös siirtää osa tuotannosta lähelle markkina-alueita, millä ennakoitiin alkanutta kaupallista integraatiokehitystä.
Strategian mukaisesti yhtiö osti vuonna 1963 Hollannin Roermondissa olevan tehtaan osake-enemmistön ja laajensi 1960-luvun lopulla tuotantotoimintaa USA:n Pinevilleen Lousianassa ja Kanadan Kitimatiin British Columbiassa. Näin voidaan sanoa, että suomalaisen metsäteollisuuden kansainvälistyminen markkinoinnin ohella myös tuotannon osalta alkoi suuressa mitassa juuri 1960-luvulta eteenpäin, eikä vain Enso-Gutzeitissa vaan myös esimerkiksi Kymin ja Yhtyneiden Paperitehtaiden osalta.
Kotimaassa Enso käytti massatuotteista vapautunutta kapasiteettia jalostusasteen nostamiseen. Yhtiön tuotekehitystä toteutettiin erittäin laajalla rintamalla, sekä paperi- että kartonki- ja pakkaustuotteissa kaikilla tehtailla. Pakkausryhmään kuuluivat Lahden ja Vallilan tehtaat sekä osastoja Pankakosken, Insuliitin ja Kotkan tehtaista. Näistä Vallilan tehdas lopetettiin laajennusmahdollisuuksien tyrehdyttyä Helsingin kaupungin vastustukseen.
Tärkeimpiä muutoksia oli siirtyminen valkaistujen laatujen tuotantoon. Erityisesti valkoisesta elintarvikekartongista tuli yhtiön tärkeimpiä tuotteita ja johtavia valmistajia maailmassa. (kts. erillinen kronikka nestepakkauskartongista). Kartonginjalostus laajemminkin näytti yhtiön johdon arvioinneissa hyvin lupaavalta. 1970 päätettiin erillisen kartonginjalostustehtaan rakentamisesta Kaukopäähän. Nestepakkauskartongin ohella toisena ryhmänä olivat aseptiset kartongit. Näitä valmistettiin tarkoituksiin, joissa aromien hyvä säilymiskyky oli tärkeää. Sellaisia ovat mehu- ja viinipakkaukset sekä alumiinipaperit. Kolmas tuoteryhmä olivat valkoiset pakkauskartongit, joita käytetään pakasteihin ja juomakuppeihin.
Kotkan tehtailla absorbex-voimapaperi, jota kutsutaan myös laminaattipaperiksi tai levyraakapaperiksi, oli ollut kokeiluluonteisesti tuotannossa 1950-luvun lopulta, mutta vasta 1960-luvun puolivälissä sen osuus kasvoi nopeasti. Levyraakapaperin tuli olla imukykyistä ja pohjaltaan tasaista. Jalostettaessa paperi kyllästettiin fenolihartseilla, leikattiin arkeiksi ja laminoitiin kuumapuristimessa levyiksi. Samalla levyn pintaan saatiin haluttu kuvio. Teknisenä kehittelynä absorbex on mielenkiintoinen. Kehitystyön lähtökohtana oli ajatus siitä, että sahanpurusta olisi muuksikin kuin polttoaineeksi. Kysymystä koetettiin ratkaista aluksi käyttämällä massassa lyhytkuituista koivusellua ja sahanpurusta valmistettua niin ikään lyhytkuituista sellua. Pian huomattiin kuitenkin, ettei koivu ollut tarpeen vaan absorbex`in massaksi soveltui hyvin pelkästä sahanpurusta valmistettu sellu, koska tuotteelta ei vaadittu suurta vetolujuutta. Sahanpurun käyttäminen vaati muutoksia myös sellun valmistukseen. Entiset keittokattilat eivät soveltuneet lyhytkuituiselle sahanpurulle, vaan tehtaaseen hankittiin kaksi jatkuvatoimista Bauer-keitintä.
Vuonna 1969 aloitti toimintansa tehtaiden tutkimuslaboratioiden ohella yhtiön keskustutkimuskeskus Imatran Tainionkoskella. Tutkimus oli tavoitehakuista, ja tehtävänä oli kehittää uusia tuotteita tai parantaa entisiä. 1970-luvulla tutkimuskohteita olivat esimerkiksi jatkolomake- ja laminaattipaperi, itsekopioitava paperi ja lämmönkestävä kartonki. 1980-luvulla tutkimuskohteina olivat elintarvikekartonkien laatu sekä kopio- ja tulostuspaperien kehittäminen. Yksityisistä paperilaaduista voi mainita Kotkan tehtaan valmistama Solaris-paperi, ohuehko päällystetty, puolikiiltävä aikakauslehtipaperi, joka kehitettiin tutkimuskeskuksen paperilaboratoriossa.
Merkittävä ja monessa mielessä ennakkoluuloton toimenpide tutkimuksen alueella oli 1969-70 Kaukopäähän rakennettu tehdasmittakaavainen koepaperitehdas Enso-Gutzeitin ja Valmetin yhteistyönä. Hankkeen toteuttamiseksi perustettiin Enso-Valmet Oy. Tarkoituksena oli tutkia ja kehittää koneita ja paperilaatuja. Koneen työleveys oli 3,2 metriä ja nopeus enimmillään 1200 m/min. Tuotanto oli pääasiassa hienopaperia, erityisesti jatkolomakepaperia. Kone oli suurimman osan ajasta tavanomaisessa tuotantokäytössä ja osan ajasta koetoiminnassa. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan osoittautunut erityisen onnistuneeksi, kokeilua ja tehdaskäyttöä oli hankala sovittaa toisiinsa. Muutaman vuoden kuluttua kone siirrettiin Enson omistukseen. Ehkä mielenkiintoisin koneen valmiste oli brasilialaista ostajaa varten pajuselluloosasta tehty painopaperi.
Yhtiön ympäristönsuojelulaboratorio liitettiin tutkimuskeskukseen 1973. Tehtäväksi tuli ottaa ympäristö huomioon uusia tuotteita kehitettäessä. Tutkimuksista voi mainita biologisen menetelmän haisevien lauhteiden käsittelemiseksi (Enso-biox) ja valkaisujätevesien klooriyhdisteiden hajottamisen. Käytännön sovelluksiin nämä tutkimustulokset pääsivät massatehtaiden rakentamisessa ja uusinnassa ja Lypsyniemen konepajan tuotannossa.