2. September 2011
Kirjoittajat: Heikki Sara, Jouni Huuskonen
Companies: Haindl, Suomen Talkki, Valmet, Voith, Yhtyneet Paperitehtaat
People: Ahti Syrjänen, Heikki Janhunen, Heikki Peltola, Heikki Sara, Jouni Huuskonen, Juhani Simola, Jukka Marttinen, Timo Koskinen
4.2. Toisen sukupolven sc-konsepti (Jämsänkoski PK5)
Jämsänkoski PK 5
Jämsänkosken PK 5 starttasi syksyllä 1981. Tämä erittäin suuri paperikone ajoi olemassa olevia sc-koneita noin 50 % suuremmalla nopeudella ja tuotanto oli yli kaksinkertainen. Konseptista tehtiin kustannustehokas sekä paperin tuottajalle että asiakkaalle. Jumborullia kyettiin valmistamaan taloudellisesti. Tuotteella pyrittiin kilpailemaan silloisten parhaiden keskieurooppalaisten sc-paperien kanssa ja edullisella laatu/hinta-suhteella jopa lwc-syväpainopaperin kanssa. Lwc oli kiristänyt syväpainopaperien laatuvaatimuksia. Asiakkaat vaativat hyvän painojäljen tasaisuuden lisäksi korkeaa kiiltoa, pientä paperin toispuoleisuutta ja yhä vähäisempää katkoherkkyyttä painokoneilla. Vaatimuksiin vastaaminen tuotantotehokkaasti edellytti uusien teknisten keinojen käyttöön ottoa. DI Jukka Marttinen, DI Juhani Simola ja TT Heikki Sara olivat avainhenkilöitä konseptin luonnissa.
Puoliltaan mahdollisimman samanlaisen sc-rainan tekeminen suurella nopeudella edellytti kaksoisviiralla varustettua paperikonetta. Olemassa olevat tasoviirakoneet, ja usein vielä eqoutteritelalla varustettuna, tuottivat painettavuudeltaan erinomaisen paperin yläpuolen mutta vähän hienoaineksia sisältävän, painettavuudeltaan heikomman alapuolen. Hyvää laatua pystyttiin tekemään vain nopeudella alle 1000 metriä minuutissa. Valmetin 70- luvulla kehittämä Sym Former- konsepti oli valittu ratkaisu. Suuret nopeudet ja yläviirayksikkö merkitsevät viirojen kulumisen lisääntymistä. Olemassa olevilla tasoviira- sc-koneilla käytettiin laatusyistä fosforipronssiviiroja. Niiden kestoikä oli useimmiten alle viikon. Näin ollen oli Jämsänkosken konseptissa aivan pakko mennä muoviviiroihin. Tässäkin oli teknologia kehittynyt niin, että uudet muoviviirat täyttivät kohtuullisesti asetetut kovat vaatimukset. Viiramarkkeerauksen kurissapitoon piti kuitenkin kiinnittää huomiota.
Paperin hyvän painokoneajettavuuden takaamiseen ratkaisu oli oman yhtiön piirissä kehitetty ja Kaipolassa myös sc- paperiin testattu kuumahierreteknologia. Jylhävaaran Ahti Syrjäsen johdolla oli kehitetty paineistettu hiertämökonsepti, jolla kyettiin valmistamaa lujaa mekaanista massaa entistä taloudellisemmin, kiitos lämmön talteenottokonseptin. Luja hierre mahdollisti myös joko entistä suuremman täyteaineen käytön tai oleellisesti hiokepohjaa alemman selluprosentin sc-paperissa. Kaipolassa oli testattu näitä asioita 70-luvulla.
Yhtyneet Paperitehtaat Oy:llä oli Sotkamossa oma täyteainetta valmistava talkkitehdas. Hienojakoinen talkki kykeni erittäin hyvin kilpailemaan hinnallaan ja myös laadullaan tuontikaoliinin kanssa. Sc-syväpainopaperin painosta täyteainetta oli noin neljännes. Talkkitäyteaine saatiin levymäisemmän raemuodon takia helpommin retentoitumaan paperiin. Levymäisyys toi myös hyvän painatussileyden. Luonnon pehmeimpänä mineraalina se kulutti fosforipronssiviiroja kaoliinia vähemmän. Vesi poistui talkkipaperista helpommin. Talkki kykeni organofiilisenä myös sitomaan paperikoneen vesistä pihkaa, jota hiertäminen tuotti vesiin hiomista enemmän. Yhtiön oma talkki sopi näin erittäin hyvin Jämsänkosken PK 5:n kaksoisviirakoneeseen ja hierteeseen pohjautuvaan konseptiin.
Valmetilla ei tuolloin vielä ollut kaksoisviirakoekonetta. Niinpä vuokrattiin Haindlin Augsburgin tehtaan offsetpaperia valmistava Voithin Duoformer- kaksoisviirakonelinja. Tehtaalle toimitettiin Kaipolassa ylösotettua kuumahierrettä ja Sotkamossa tehtyä talkkitäyteainetta. Sc-konseptia testattiin näin muutamia päiviä. Koeajoja seurasivat DI Jukka Marttinen, DI Juhani Simola ja TT Heikki Sara Jämsänkoskelta, ins. Timo Koskinen Kaipolasta ja DI Jouni Huuskonen Suomen Talkista.
Tehokkuutta ja laadun tasaisuutta haettiin myös automaatiolla ja uusilla kunnossapitoratkaisuilla.
Konelinjalle asetetut tavoitteet saavutettiin hyvin. Kustannustehokkuus oli ylivoimainen ja asiakkaat arvostivat paperin hyvää painokoneajettavuutta ja symmetrisyyttä. Paperin yläpuolen sileys ei vastannut tasoviirakonepaperien yläpuolen erinomaista laatua mutta sai asiakkaiden hyväksymisen. DI Heikki Peltola ja DI Heikki Janhunen et al. olivat viritelleet koneen hyvään iskuun. Asiakaspalveluun satsattiin selvästi aiempaa enemmän.
Laatuvaatimukset kuitenkin kiristyivät 80-luvulla edelleen ja jo viiden vuoden kuluttua PK 5:n startista alettiin kehittää seuraavan sukupolven konseptia. Uusia teknisiä keinoja alkoi myös löytyä.