16. November 2011
Kirjoittaja: Jan-Erik V. Levlin
Companies: KCL, Nokia Oy, TTY, Valmet
People: Holger Hollmark, Jan Sundholm, Kari Ebeling, Kari Kairamo, Markku Huostila, Matti Kankaanpää, Rolf Uggla, Simo Vuorilehto
Nokia
Kehitystoimintaa Nokialla
Seuraava perustuu muisteluihin kehitystoiminnasta Nokialla 1969-1989. Tänä aikana yrityksen nimi oli Nokia Puunjalostus ja Voimateollisuus, Nokia Metsäteollisuus ja Nokia Paperi.
Jäin eläkkeelle 1.6.2000 enkä ottanut asiapapereita mukaani. Sen vuoksi nämä muistelut eivät välttämättä ole täysin luotettavia.
Tulin yrityksen palvelukseen 1.2 1969 oltuani sitä ennen ensimmäisessä työpaikassani Kajaani Oy:n paperitehtaalla käyttöinsinöörinä 1965-1969.
Aluksi toimin paperitehtaalla suunnitteluinsinöörinä tehden investointilaskelmia ja erilaisia selvityksiä.
Kari Ebeling oli suorittanut PhD-tutkinnon Institute of Paper Chemistryssä Appletonissa USA:ssa.
Hän muutti Nokialle 1970 ja perusti Puunjalostukseen T&K-osaston. Siirryin T&K - osastolle 1971.
Kehitystoiminnasta
Nokialla oli 6 MG-paperikonetta – 1961 oli startannut uusin. Se pysäytettiin 1991, muut jo aiemmin 1976-1983. Kolme pehmopaperikonetta käynnistyivät 1965, 1969 ja 1971. Suomen uusin sulfiittisellutehdas toimi 1957-1985; osassa sellutehtaan tiloja aloitti siistauslaitos pysäytyksen jälkeen. Hiomo lopetti toimintansa 1981.
Seuraavassa keskityn lähinnä paperinvalmistuksen ja -jalostuksen T&K – toimintaan, koska työskentelin enimmäkseen sillä alueella.
Release-paperia sulfaattisellun oksamassasta
Suodattimella kerätty sellun oksamassa oli jätettä, josta piti päästä eroon.
Koska oksamassassa oli runsaasti pihkaa Kari Ebeling sai idean, että kokeillaanpa release-paperin tekoa siitä.
Koeajo tehtiin vanhalla MG-paperikoneella no 1. Valmistetut rullat kalanteroitiin KCL:ssä ja saatiin aikaan irrokepaperin tyyppistä paperia. En muista, miten projekti jatkui, mutta se ei kuitenkaan johtanut konkreettisiin toimiin oksamassan hyödyntämisessä.
Post Graduate - stipendillä USA:ssa 1972-1973
Talvella 1972 anoin ja sain SPI:n Post graduate – stipendin, jonka perusteella olin vuoden USA:ssa. Opiskelin lukukauden Special student – statuksella Institute of Paper Chemistryssä, Wisconsin, ja kesän olin harjoittelijana St Regisin Sartelin tehtaalla, Minnesota, tehden jätevesitutkimusta koelaitteella.
Instituutilla erikoistyöni otsikko oli ”The effect of mechanical groundwood pulps on the self-sizing phenomenon”. Työ liittyi Nokian pehmopaperin valmistukseen. Nokialla muista pehmopaperitehtaista poiketen käytettiin putkihioketta myös pehmopaperin valmistukseen.
Pidin erikoistyöstäni myös esitelmän SPI:n marraskuun 1973 kokouksessa.
Vuoteen sisältyi paljon erilaista tiedonhankintaa Nokialle Kari Ebelingille ja osittain hänen kauttaan Kari Kairamolle, josta oli tullut teollisuusryhmän uusi johtaja 1972. Vuoden aikana mm. vierailin kaikkiaan 40:ssä tehtaassa tai laitoksessa.
Instituutin kirjastossa luin amerikkalaisia lehtiä välittääkseni sellu- ja paperiteollisuutta koskevia artkkeleita Kari Kairamolle. (Samalla yritin löytää Suomea koskevia uutisia. Vain kerran löysin – Wall Street Journalissa oli muutama rivi yhdellä palstalla: Neuvostoliittolaiset viranomaiset olivat huolestuneita Leningradissa vierailevista suomalaisista Vodka-turisteista.)
T&K - osaston kehityksestä
Amerikan vuoteni aikana T&K – osaston henkilövahvuus oli kasvanut 8:sta 20:een. Henkilökunnan lisäksi osasto sisälsi oman, pienen laboratorion ja laitekehityspajan ”paperitehtaan nurkissa”.
T&K – toiminta sai uudet tilat 1975, kun Kari Ebelingin johdolla rakennettiin tehdasalueen ulkopuolelle Kehitystoimintakeskus toimistoineen, laboratorioineen ja koehalleineen Nokian kolmelle teollisuusryhmälle (Puunjalostus. Kumiteollisuus ja Muoviryhmä).
1976 Kari Kairamosta tuli Nokia-yhtymän toimitusjohtaja ja hänen seuraajakseen teollisuusryhmän johtajaksi Simo Vuorilehto. 1976 oli tappiollinen vuosi Nokia Puunjalostukselle ja sen jälkeen alkoi keskittyminen pehmopaperiliiketoimintaan.
Kari Ebeling siirtyi päätoimiseksi paperiteknologian professoriksi 1978 ja sain vastuulleni T&K – toiminnan supistamisen vastaamaan ensisijaisesti pehmopaperiliiketoiminnan tarpeita.
Kehitystoimintakeskuksesta luovuttiin 1980 – luvulla ja pienentynein resurssein palattiin tehtaalle.
Pehmopaperikone Noval - yhteishanke Nokian ja Valmetin kesken
Kari Ebelingin aloitteesta T&K:n laitekehityksessä rakennettiin 1972-1973 laboratorioarkkipohjalta toimivaa läpipuhallustekniikkaa – TAD = Through Air Drying. Tämä on tekniikkaa, jolla päästään pehmopaperin valmistuksessa pehmeämpään tuotteeseen, kun märkäpuristusta korvataan puhaltamalla kuumaa ilmaa rainan läpi. Procter&Gamble oli TAD – edelläkävijä USA:ssa. Euroopassa ensimmäinen TAD – kone käynnistyi vasta 2000 – luvun alkupuolella.
Vuonna 1974 solmittiin sopimus Nokian ja Valmetin kesken koepehmopaperikoneen rakentamisesta Nokialle tarkoituksena tutkia uusia valmistusmenetelmiä. Ebelingin lisäksi asiaan keskeisesti vaikuttivat Kari Kairamo ja Valmetin toimitusjohtaja Matti Kankaanpää, jotka olivat keskenään tuttuja jo USA:n ajoilta.
Koneen leveys oli sama kuin Valmetin Rautpohjan koekone, 0,8 metriä, jotta voitaisiin mahdollisesti käyttää samoja osia. Sopimus tehtiin vuosiksi 1975-1978, mutta toiminta jatkui 1980-luvulle. Lopullisesti Valmet luopui koneesta hankittuaan omistukseensa KMW:n koekoneineen Ruotsista.
Nokia rakensi pehmopaperikoneiden viereen konehallin ja kone oli Valmetin omistama. Kone, joka nimikilpailun jälkeen sai nimen yritysten nimistä johdetun ”Noval” (tosin jotkut irvileuat sanoivat nimen tulevan sanoista No Value) käynnistyi 1976. Konetta käytti Nokian henkilökunta, mutta suurin osa koeajoista olivat Valmetin tutkimusinsinöörien junailemia tai asiakaskoeajoja. Nokia teki myös omia koejojaan nimenomaan liittyen massoihin ja kemikaaleihin.
Kone sisälsi sekä 2,7 metrin läpimittaiset TAD-sylinterin että jenkkisylinterin. Koneella tehtiin sekä TAD – koeajoja että tavanomaisia jenkkiajoja.
TAD on tavanomaista paljon vaativampi tapa valmistaa pehmopaperia, koska siinä osittain kuumailmapuhaltamalla kuivattu raina pitää tartuttaa jenkkisylinteriin sopivan liiman avulla. Erinäisten vaiheiden jälkeen TAD-valmistuksessa onnistuttiin niin, että saatiin jalostettua WC-kuluttajarullia markkinoinnin arvioitaviksi. Kokeilu ei kuitenkaan johtanut kaupallisiin sovellutuksiin.
Koetoiminnan yhteydessä synti kaksi yhteistä menetelmäpatenttia.
Tavanomaisen pehmopaperin valmistusmenetelmän sovellutukset jäivät myös vähäisiksi. Sellaisia olivat Nokian isoimman pehmopaperikoneen PK9:n uusinta imurintatelasta kaksoisformeriksi sekä pieni pehmopaperikone Larneen Pohjois-Irlantiin sekä pehmopaperikone Svetogorskiin.
Larnen koeajot tehtiin heidän toimittamastaan keräyspaperista. Heidän edustajansa seurasi koekoneella aamupäivällä koeajoa konerulliksi, joista sitten jalostimme tehtaalla WC-kuluttajarullia. Larnen edustaja sai iltapäivällä poislähtiessään säkillisen WC-rullia mukaansa – saattoi vaikuttaa myönteisesti hankintapäätökseen.
Projektin nokialaisena päällikkönä olin aina mukana Valmetin asiakkaiden koeajoissa ja sillä tavoin olimme perillä kilpailijoidemme valmistustietämyksestä. Esim. läpipuhallustekniikka oli Valmetin asiakkaiden keskuudessa varsin vähän tunnettua – ainoastaan yhdellä yrityksellä oli yksityiskohtiin meneviä ohjeita ajojen suhteen.
Merkittävä koesarja Novalilla oli Keskuslaboratorion TMP-projektiin liittyvät ajot. Tutkimuksesta pidettiin esitelmä 1979 Int´l Mechanical Pulping konferenssissa Torontossa. (Tarkoitus oli, että pidän esityksen yhdessä KCL: Jan Sundholmin kanssa, mutta esityksen aikana makasin torontolaisessa sairaalassa.)
Esitelmä julkaistiin Pulp Paper Canadassa 81, March 1980 Sundholm, J. and Huostila, M: ”Can TMP and CTMP be used in tissue paper?”
Koneella tehtiin myös yhteispohjoismaista pehmopaperitutkimusta STFI:n (Holger Hollmark) ja KCL:n (Rolf Uggla) kanssa. Holger Hollmark tunnetaan kreppauksen teoreettisena asiantuntijana, joka oli kehittänyt kreppauksen teoriaa mikro- ja makrokreppeineen.
Nokialla koekonetta esiteltiin mielellään tärkeille vierailijoille – antoihan se mielikuvan pehmopaperin kehitykseen todella panostavasta yrityksestä. Pari tarinaa vierailuista:
Tuohon aikaan (”kartellien luvattuna aikana”) ns. Tissue symposium, jonka muodostivat eurooppalaiset tissuetehtaiden johtajat, kokoontui vuosittain. Nokian kokouksessa vierailuun sisältyi tietysti Noval-koeajon seuraaminen. Kyseessä oli vain näytöskoeajo, mutta tehdäksemme asiasta mielenkiintoisemman, lisäsimme suihkutettavan tartuntakemikaalin sekaan väriainetta. Vierailijoille kerroin kokeilevamme uuttaa paperin värjäysmenetelmää. Ymmärsin eräästä kommentista, että kaikki vieraat eivät uskoneet vilpittömyyteemme.
Eräästä vierailusta sain mukavan mieleenjääneen opetuksen. Kari Kairamo vieraili Helsingistä parin tärkeän vieraan kanssa poiketen myös Novalilla. Kairamo kysyä töksäytti minulle: ”Onkos tästä koneesta ollut jotain hyötyä?” Mietin muutaman sekunnin pohtien myös sitä, minkä verran vieraat ymmärtävät paperin valmistuksesta. Vastasin tarmokkaasti vain ”Kyllä”. Mukana ollut Harry Mildh totesi: ”Vastaus oli oikein, mutta kesti liian kauan.”
PEHMOPAPERIN VALMISTUKSEEN liittyvistä kehitystoimista voi todeta korkeavärisen lautasliinapaperin valmistukseen toimet sisältäen myös muutamia diplomitöitä. Nokian PK7 erikoistui korkeaväriseen lautasliinapaperiin, jota myytiin ympäri maailmaa. Ko. tuote on normaaliin pehmopapereihin verrattuna korkeahintaisempi, mikä sallii pitkätkin kuljetusmatkat.
Osa kehitystoimintaa liittyi Yankeesylinterin pinnoitukseen. Valuraudasta tehty sylinteri kuluu käytössä ja 1970 – luvulla kehitettiin kovametallipinnoitusta. 1980 – luvulla tehtiin yhteistyötä Tampereen Teknillisen Korkeakoulun Materiaalitekniikan laitoksen kanssa sisältäen myös diplomityön aiheesta.
Kiertokuitu oli eräs kehitystoiminta-alue. 1970 aloiteltiin keräyspaperin käyttöä ja 1986 käynnistettiin sellutehtaan pysähdyttyä siistauslaitos entisen sellutehtaan valkaisimo- ja kuivauskone/varastotiloihin.
Nokialla startattiin 1976 valkaisulaitos ja 1977 pirtutehdas. joihin liittyi tietenkin myös erilaista kehitystoimintaa. Niihin osallistuin vähemmän.
SELLUTEHTAALTA on syytä mainita v. 1974 käynnistynyt maailman ensimmäinen sulfiittikeiton tietokoneperustainen keiton ohjaus Autosulfiitti, jonka tekijänä oli Nokia Elektroniikka. Elektroniikka myi Autosulfiittia usealle asiakkaalle.
Pehmopaperi on kuivakrepattua yksi-, kaksi- tai useampikerroksista paperia, jota käytetään pyyhkimis- ja kattamistarkoituksiin. Erilaisia pehmopapereita ovat WC-paperi, talouspaperi, nenäliinat, lautasliinat, käsi- ja teollisuuspyyhkeet.
Tyypillistä, ja muiden papereiden valmistusmenetetelmästä poikkeavaa, on pehmopaperin kreppausprosessi. Puristettu, tai esikuivattu, raina tartutetaan isoläpimittaisen jenkkisylinterin pintaan, josta se kreppikaavarin avulla irroitetaan. Kreppauksen avulla paperiin saadaan haluttu pehmeys ja kuohkeus.
Keskeinen asia kuivakreppausprosessissa on rainan tartunta jenkkisylinterin pintaan. Liian voimakas tartunta pyrkii menemään kreppauskaavarin ja sylinterin väliin rikkoen rainaa ja toisaalta heikolla tartunnalla ei saavuteta haluttuja pehmeys- ja kuohkeusominaisuuksia.
Suomessa pehmopaperia valmistavat Nokian Paperi (Georgia-Pacific Nordic Oy) ja Metsä Tissue Mäntän tehdas. Näissä tehtaissa on yhteensä 6 pehmopaperin valmistukseen tarkoitettua paperikonetta, joista 1 kone Nokialla on tällä hetkellä poistettu käytöstä.
Mänttään hankittiin ensimmäinen kuivakreppikone 1961 ja seuraavat 1965 ja 1968.
Nokialla käynnistyivät vastaavankokoiset pehmopaperikoneet 1965, 1969 ja 1971.
Tuohon aikaan kuivakrepattujen pehmopaperituotteiden kuluttajamarkkinat alkoivat Suomessa.
Em. runsaan pehmopaperikapasiteetin hankkiminen perustui paljon peruspaperirullien myyntiin yhteisen myyntiorganisaation (Finnpap) kautta. Vuosien varrella pehmopaperiliiketoiminta on muuttunut kuluttajille myytävien jalostettujen tuotteiden markkinoinniksi ja myynniksi.
Tilavuuspainoltaan alhaisen pehmopaperin myynti ei salli kannattavasti pitkiä kuljetuksia, vaan myynti on pääasiassa suunnattava kotimaahan tai lähialueille. Peruspaperin myynti on yleensä marginaalinen osa pehmopaperiliiketoimintaa.
Nokialla valittiin korkeavärjätty lautasliinapaperi erääksi painopistealueeksi, koska sen korkeampi hinta sallii kuljetukset kauemmaksikin. Nokian korkeaväristen lautasliinapapereiden markkina onkin ollut maailmanlaajuinen, aina Australiaa myöden. Lautasliinan oikeat värisävyt, värjäys sinänsä ja värin pysyvyys lautasliinakäytössä ovat vaatineet panostusta kehitystyöhön. Mm. diplomitöillä on ollut merkittävä osuus värjäyksen kehittämisessä.